LAPSET

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

1940-luvulla Ruotsin kouluissa oli vielä käytössä ruumiillinen rangaistus ja kotonakin uskottiin vahvaan kasvatukseen. Kun Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu rymisti ruotsalaiseen idylliin, rouvat sekosivat. Se nyt tiedettiin, että pojat ovat poikia, mutta että tytötkin!

Astrid Lindgrenin (1907–2002) Peppi Pitkätossu (1945) syntyi, kuten lastenkirjallisuus on syntynyt kautta aikojen: Astrid Lindgrenin tytär Karin oli sairaana ja toivoi kuulla sadun tytöstä nimeltä Peppi Pitkätossu. Äiti halusi tehdä kuumeisen tyttärensä iloiseksi ja alkoi kertoa.

PEPPI PITKÄTOSSU ASUU Huvikummussa, joka sijaitsee pienen ruotsalaisen kaupungin laidalla. Huvikummun puutarha on rempallaan, kuistilla seisoo täplikäs hevonen ja kaiteella keikkuu marakatti herra Tossavainen. Huvikummun viereisessä, hyvin pidetyssä talossa asuvat isä, äiti, Tommi ja Annika. Lapset ovat hyvin kasvatettuja, kilttejä ja tottelevaisia. He ovat tyypillisiä 1900-luvun alkupuolen ruotsalaisia lapsia, joita opettajatkin saivat kasvattaa karttakepillä.

Tommi ja Annika ovat innoissaan uudesta naapuristaan Peppilotta Sikuriina Rullakatariina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossusta. Samaa ei voi sanoa kaupungin aikuisista. Enkelin ja alkuasukaskuninkaan tytärtä ei ole kasvatettu samoin kuin muita lapsia. Vahva, itsenäinen, omalla pettämättömällä logiikallaan toimiva Peppi on piittaamaton ulkonäöstään, leikkii vaarallisesti ja leipoo keittiön lattialla. Aikuisista Peppi on viisasteleva ja kuriton anarkistityttö, mutta kysehän on vain näkökulmasta.

LINDGREN ALOITTI KIRJOITTAMISEN vasta 37-vuotiaana kahden lapsen äitinä. Vuonna 1945 Peppi Pitkätossu -kirja voitti Rabén & Sjögren -kustantamon kilpailun. Kirjasta otettiin heti useita painoksia ja se sai pian kaksi jatko-osaa. Pepin jälkeen Lindgren kirjoitti useita kestosuosikkeja: Ronja Ryövärintytär, Veljeni leijonamieli, Vaahteramäen Eemeli ja Melukylän lapset vain tunnetuimpina esimerkkeinä. Nyt Peppinsä ovat lukeneet kaikki vuoden 1945 jälkeen syntyneet naiset – ja sen kyllä huomaa.

Teksti: Kaisa Alenius

Lähteet:
Vivi Edström: Astrid Lindgren. A Critical Study.
Astrid Lindgrenin kotisivut